Koulutussuunnitelma

Koulutussuunnitelmien arviointi liitteenä olevan taulukon mukaan. Tavoitteena on arvioida analyyttisesti ja kriittisesti mutta rakentavasti.

Kaikki tiimit olivat tehneet kokonaisen koulutussuunnitelman ja se prosessina tuli esiin kaikkien kuvauksista. Itse suunnitelmassa, sen ideoinnissa ja rakentamisessa oli eroja. Osa oli hyödyntänyt lähteitä monipuolisemmin ja panostanut suunnitelman tekemiseen ajallisesti sekä analyyttisesti. Useat olivat tuoneet lukupiirien teoriatietoa osaksi suunnitelman toteuttamista ja reflektoivat omaa oppimistaan. Koulutussuunnitelmissa näkyy ryhmän toiminnan lisäksi ryhmän roolit, koheesio ja motivaatio.

Painotin omassa arvioinnissani erityisesti kehittävää ja pohtivaa otetta sekä innovatiivista, luovaa ratkaisukykyä. Arviointini perustuu ainoastaan kirjallisiin koulutussuunnitelmiin. Käyn alla läpi ensin vuoden 2017 työt, joiden jälkeen arvioin vuoden 2016 suunnitelmat. Yhtä vuoden 2016 suunnitelmista en saanut luettavakseni, sillä se oli salasanan takana erillisenä linkkinä.